Esittelimme vuoden 2025 syksyllä uudistavan metsien käytön periaatteita erilaisissa tapahtumissa, kuten Metsätieteiden päivillä ja Metsäpäivillä sekä erillisessä webinaarissa joulukuussa. Saimme näissä tapahtumissa ilahduttavan paljon kysymyksiä, joihin kaikkiin emme pystyneet aikataulusyistä juuri tuossa hetkessä vastaamaan. Emme ole kuitenkaan unohtaneet kysymyksiä, vaan kokosimme ne yhteen ja koostimme niihin vastaukset.
Hankkeessamme luodut, tieteeseen pohjautuvat periaatteet, kriteerit sekä mittaristo ovat avaus siihen, miten uudistavuutta voidaan käsitellä Suomen metsien käytön kontekstissa. Ne ovat keskustelun avaus, jota kaikki kysymykset ja vuoropuhelut syventävät.
Minkä alan asiantuntijat ovat osallistuneet uudistavan metsien käytön periaatteiden laatimiseen hankkeen aikana?
Hankkeen asiantuntijoista suurin osa on metsäalan ja luonnontieteiden asiantuntijoita ja tutkijoita.
Hankkeen aikana on järjestetty kaikkiaan neljä sidosryhmätyöpajaa, joihin on osallistunut laajasti metsien käytön sidosryhmiä. Mukana on ollut muun muassa metsäekologian tutkijoita, metsäyhtiöiden edustajia, ympäristöjärjestöjen edustajia ja uudistavan ajattelun asiantuntijoita. Lisäksi on haluttu kuulla myös esimerkiksi taiteilijoita, historioitsijoita ja taloustieteilijöitä.
Mitä tarkoittaa sosio-ekologinen kestävyys? Miten se eroaa Brundtlandin komission määrittelemästä sosiaalisesta kestävyydestä?
Sosio-ekologinen systeemi on ihmisten ja luonnon muodostama vuorovaikutteinen kokonaisuus, jossa sosiaaliset ja ekologiset osatekijät ovat keskinäisriippuvaisia, monitasoisia ja dynaamisia.
Brundtlandin komission (1987) määrittelemässä kestävän kehityksen viitekehyksessä sosiaalinen kestävyys tarkoittaa ihmisten hyvinvoinnin, tasa-arvon, perusoikeuksien, osallisuuden ja yhdenvertaisuuden turvaamista nykyisille ja tuleville sukupolville.
Ovatko uudistavan kestävyyden mukaisten periaatteiden käytännön vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen samat kuin luontopositiivisuuden? Jos näissä on eroja, millaisia ne ovat?
Luontopositiivisuutta tai nettopositiivisuutta tarkastellaan aina suhteessa lähtötilanteeseen. Jos lähtötilanne on erittäin heikko, pienikin parannus voi olla nettopositiivista, vaikka esimerkiksi lajien tilanne jatkuisi heikkona. Uudistavuudessa muutoksen vauhti on nopeampi, ja uudistavassa systeemissä on jo saavutettu itseään ylläpitävä luontainen dynamiikka. Uudistavuudessa on myös huomioitu paremmin sosiaalinen aspekti. Nettopositiivisuus voi kuitenkin olla askel matkalla kohti uudistavaa toimintaa ja liittyy sikäli myös uudistavuuteen, että siinä nettopositiivisuutta tarkastellaan metsäkuviota laajemmassa mittakaavassa. Uudistavalle kestävyydelle ominaista on jatkuva nettopositiivinen dynamiikka, joka johtaisi jatkuessaan luonnontilan saavuttamiseen.
Aiheuttaisiko uudistava metsien käyttö Suomessa sitä, että hakkuut siirtyvät jonnekin muualle? Vai väheneekö puun käyttö koko maailmassa?
Hakkuiden siirtyminen eli niin sanottu hakkuuvuoto on todellinen ilmiö, jonka riski on olemassa periaatteessa kaikkia hakkuurajoituksia tehtäessä. Samaa teemaa on pohdittu myös esimerkiksi ekologisen kompensaation tai LULUCF-sääntelyn yhteydessä. Myös “vuoto”-terminologiasta käydään keskustelua: Millaista erilaista markkinavuotoa on olemassa ja mikä siihen vaikuttaa? Mikä on muusta markkinoiden dynamiikasta johtuvaa vaihtelua? Asia ei ole aivan selvärajainen.
Hakkuurajoitusten yhteydessä on todennäköistä, että osa hakkuista siirtyy muualle, mutta hakkuupaine tuskin siirtyy kokonaan toisaalle, vaan osittain vähenee esimerkiksi resurssien tarkemman hyödyntämisen kautta.
Hakkuuvuotoa on mahdollista minimoida niin hallinnon kuin yritystenkin tasolla. Esimerkiksi eri maiden hallitusten on mahdollista kehittää lainsäädäntöä, joka on linjassa kansainvälisten monimuotoisuustavoitteiden kanssa. Yritysten on puolestaan mahdollista toimia paikallisesti sekä omien vastuullisuustavoitteidensa että kansainvälisten sopimusten mukaisesti. On lisäksi arvioitu, että EU-tasolla esimerkiksi kiertotalousratkaisujen lisääminen mahdollistaisi nykyisen kysynnän tai rakennussektorilla jopa 10 prosentin kasvun ilman, että hakkuumääriä tarvitsisi kasvattaa. Hakkuurajoitusten yhteydessä on siis tehtävä muitakin yhteiskunnallisia toimia. Osa näistä kasvattaa myös kilpailukykyä.
Käydäänkö EU-tasolla ja -päätöksenteossa keskustelua uudistavista menetelmistä? Mitä kanavia ja tapoja näette näiden menetelmien eteenpäin viemiselle globaalisti?
Uudistavuudesta on käyty keskustelua erityisesti maatalouden osalta ja jonkin verran liiketoimintamallien osalta, mutta ei niinkään metsien käytön kontekstissa. Tarve tähän oli myös tämän hankkeen yhtenä lähtökohtana. Hankkeen julkaisemasta artikkelista on tarkoitus tehdä myös englanninkielinen versio. Keskustelu ja määrittelyt myös maatalouden osalta vaihtelevat EU-maittain eikä yhtenäisiä tavoitteita tai velvoitteita ole tarkkaan määritelty. Maataloudessa uudistavuus liittyy läheisesti maaperään ja sen kuntoon ja myös maataloudessa olisi tarvetta kattavammalle tieteelliselle määrittelylle.
Entä sosio-ekonominen kestävyys? Uudistava metsien käyttö kuulostaa haasteelliselta haja-asutusalueiden taloudelliselle toiminnalle.
Suomalainen metsien käyttö on historiallisten syitten takia alisteista puuntuotannolle, joka tarjoaa tuloja metsänomistajille ja välillisesti hankintaketjuissa ja tuotantolaitoksissa työskenteleville ihmisille sekä puuta jalostaville yhtiöille. Samalla se kuitenkin yksipuolistaa metsiä, aiheuttaa negatiivisia vesistövaikutuksia ja luontokatoa ja heikentää metsien virkistys- ja muita käyttömahdollisuuksia. Uudistavassa metsien käytössä metsien tarjoamat hyödyt nähdään monipuolisemmin kuin vain puuntuotantona. Parhaimmillaan metsien käyttö uudistavuuden periaatteiden mukaisesti monipuolistaa alueen elinkeinorakennetta ja kasvattaa siten paikallisyhteisön resilienssiä.
Uudistava kestävyys pyrkii huomioimaan taloudellisen oikeudenmukaisuuden niitä ihmisiä kohtaan, joihin uudistavuuden mukaiset muutokset erityisesti kohdistuvat. Uudistavassa metsien käytössä metsien käytön taloudellinen hyöty kiinnittyy paikallisyhteisöön ja näin lisää sen sopeutumiskykyä ja hyvinvointia.
Suomi on metsäkuvioiltaan mosaiikkimainen ja pienikuvioinen. Miksi avohakkuukuvio olisi meillä huono vaihtoehto, jos ympärillä on monen ikäistä metsää?
Tämä on hyvä konkreettinen kysymys. Avohakkuun ekologisten vaikutusten merkitys tosiaan vaihtelee suhteessa ympäröivään metsään. Jos kyseessä on paikkakunnan viimeinen varttunut metsä, on elinympäristön menetys siitä riippuvaisille lajeille suurempi kuin paikkakunnan ensimmäisellä avohakkuulla. Kysymykseen voisi esittää vastakysymyksen: kuinka voidaan varmistaa, että ympärillä pysyy monenikäistä metsää, ja vieläpä niin, että tietyt tärkeät ekosysteemit, kuten vanhat metsät, olisivat riittävän kytkeytyneitä toisiinsa?
Suomen metsiä on hakattu paljon, ja metsien ikärakenteen muutokset sekä metsäelinympäristöjen pirstoutuminen ovat vaikuttaneet lajistoon Suomen luonnon monimuotoisuutta heikentävästi. Vanhoja ja luonnontilaisia metsiä on huomattavan vähän, ja niihin erikoistuneet lajit ovat vaarassa kadota. Metsien puulajisuhteet ovat muuttuneet ja lahopuun määrä vähentynyt. Toisin sanoen avohakkuukuvion ympärillä ei todennäköisesti ole vanhaa metsää, joskus ei edes varttunutta metsää, tai muita monipuolisen lajiston tarvitsemia rakennepiirteitä, jollaisia avohakkuun myötä ehkä katosi alueelta. On riski, että maisematasolta ei löydy riittävästi luontaisen kaltaisia elinympäristöjä lajien säilyä ja levitä.
Miten uudistavan metsätalouden periaatteita viedään käytännössä metsiin ja metsätalouden töihin? Miten periaatteet saadaan käytäntöön ja mitattaviksi tuloksiksi?
Uudistavuuden periaatteet ovat laaja kokonaisuus ja niiden käytäntöön vieminen sellaisenaan onkin haastavaa. Se ei kuitenkaan voi tarkoittaa sitä, etteikö kannattaisi miettiä parempia tapoja toimia, sillä meidän on kyettävä sopeuttamaan toiminta myös metsissä sellaiseksi, että se ei ylitä planetaarisia rajoja. Siksi tarvitsemme uusia tulokulmia, uusia tapoja ajatella, rohkeutta ja edelläkävijöitä. Meillä on ilahduttavasti jo nyt kiinnostuneita metsänomistajia, jotka haluavat lähteä viemään uudistavaa toimintaa käytäntöön.
Tarvitsemme muutosta kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla: sääntelyssä, tuki- ja rahoitusjärjestelmissä, metsäneuvonnassa, yritysten vastuussa luontohaittojen kustannuksissa, valtion vastuuta valtion metsissä ja niin edelleen.
3.12. pidetystä webinaarista löytyy nostoja metsänomistajan sekä politiikan näkökulmista.
Millaista tietoa paikallisesta/alueellisesta ekologisesta verkostosta, uhanalaistumiskehityksestä ja vesistöjen tilasta tarvitaan käsittelykohteen ja tilan rajojen ulkopuolelta, jotta uudistavuuden periaatteiden toteutumista voidaan arvioida?
Luontotieto on monilta osin edelleen vajavaista. Esimerkiksi kaikkia metsälain arvokkaita kohteita ei ole kartoitettu ja lisätty järjestelmiin, mikä tarkoittaa, että niiden suojelun taso ei ole lain tarkoittamalla tasolla. Tarvitaan siis monin eri tavoin laadukkaampaa luontotietoa sekä enemmän tietoa paikallisista luontoarvoista ja kytkeytyneisyydestä. Tiedon on myös oltava sellaisessa muodossa, että se on helposti niin metsänomistajien, metsäneuvojien, puunostajien kuin vaikka kansalaisjärjestöjenkin käytössä. Arvokasta tietoa ei saisi tippua eri järjestelmien väliin.
Tietotarve koskee sekä hakkuualaa että hakkuiden ulkopuolella aiheutuvia luontohaittoja esimerkiksi vesistölle. Tällä hetkellä hakkuiden ulkopuolisia vaikutuksia pitää arvioida, jos on riski, että niillä on haittaa tiukasti suojellulle luontotyypille, joita koskee luonnonsuojelulain mukainen heikentämiskielto.