Kenen ehdoilla olemme tottuneet keskustelemaan metsistä? Saako keskusteluun osallistua vain akateemiset tahot tai metsäteollisuus? Mikä arvo keskustelussa ja päätöksenteossa on metsien vaikutuksella Suomen historiaan, kulttuurin ja kielen muodostumiseen ja henkiseen hyvinvointiin? Saako sanoa, että metsäkeskustelusta unohtuu sielu, ilman että tekee itsensä naurunalaiseksi?
Uudistavan metsien käytön työpajassa 9.12. keskusteltiin muun muassa siitä millaiset ovat metsien käytön ekologiset reunaehdot, mitä tietoa uudistavuudesta pitäisi tuottaa, kenellä ja millaisin termein metsistä on lupa puhua. Työpaja oli hankkeen ensimmäinen ja siihen osallistui muun muassa Jyväskylän ja Helsingin yliopiston tutkijoita ja kulttuurin tuottajia sekä regeneratiivisen johtajuuden ja metsäsuhteen tutkimukseen perehtyneitä. Työpaja on osa uudistavan metsien käytön määrittelytyötä ja työpajoja tullaan hankkeen aikana järjestämään useita.
Jos haluaisimme IUCN:n määritelmien mukaisesti poistaa kaikki suomalaiset metsäluontotyypit uhanalaisten listalta, olisi yhteiskunnassamme tapahduttava mullistavia asioita, totesi metsien ekologisista reunaehdoista työpajassa puhunut Daniel Burgas Riera. Niin mullistavia, ettei aivot meinaa taipua tällaiseen ajatteluun. Ja silti muutokset metsissä ottavat niin paljon aikaa, että olisi helppo vaipua lamaannukseen. Työpajan keskustelussa kuitenkin näkyivät myös toivo ja unelmat oikeista muutoksista.
Työpajassa kuultiin myös metsädialogeja ja niiden valtasuhteita tutkinutta Eeva Houtbeckersia. Metsäkeskustelu seuraa yleensä tuttuja kehiä, joissa kunkin osallistujan vuorosanat voi suurin piirtein päätellä etukäteen edustettavan tahon mukaan. Keskustelijat myös puhuvat usein toistensa ohi. Ilahduttavaa työpajassa olikin se, että luottamuksellisessa ilmapiirissä ihmiset uskaltautuivat puhumaan peloista ja mahdollisuuksista ja toteamaan, että uudistavan metsien käytön onkin oltava jotain niin erilaista, että on uskallettava sanoa, ettei ymmärrä. On siirryttävä puhumaan tekemisen sanoilla subjektiivien sijaan.
Paloma Hannonen ja Inka Musta, Luontoa
Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Luontoan blogissa 11.12.2024